Lasten liikuntarieha
![]() Kahvakuulalla harjoittelu onnistuu myös lumisateessa pienessä pakkasessa. |
![]() Leikkiriehan temppuradalla Peilisalissa. |
Liikuntariehassa oli hauskaa!
Sunnuntaiaamuna 12.2.12 Kuoppanummen koululle alkoi kerääntyä lapsiperheitä ulko- ja sisäleikkeihin. Pihalla ulkoiltiin ensin hetki porukalla ja sitten siirryttiin sisälle Peilisaliin, jonne oli rakennettu lasten temppurata. Sitä kierrettiin ohjaajien ja vanhempien johdolla ja pompittiin trampoliinilta patjalle riemusta kiljahdellen.
Väkkärällän Mirkku Toukonen saapui laulattamaan ja leikittämään lapsia ja hyvin lapset mukana leikkivätkin. Miten malttoivatkaan keskittyä niin hienosti, vaikka kiehtova temppurata oli selän takana odottamassa!
Aamupäivällä kokeiltiin myös kahvakuulilla harjoittelua ulkona. Pieni lumisade ei osanottajia haitannut, päinvastoin; pikku pakkasessa oli ilo kokeilla uutta lajia, jota esitteli personal trainer Juha Seppälä. Kahvakuulat liikkuivat sutjakkaasti heiluriliikkeillä ylös ja alas ja välillä niitä lennätettiin hankeen karjaisujen saattelemana. Hiki tuli ja tehokasta oli, sillä seuraavana päivänä palkintona oli mukavasti kipeät lihakset vähän joka puolella. Kahvakuula on oiva väline kaikenikäisille ja kuntoisille, sillä kuulia on eri painoisia. Suunnitteilla onkin tehokurssi syksylle, jotta mahdollisimman moni pääsisi kokeilemaan Vihti-Gymissä tätä tehokasta lajia.
Tapahtumassa oli myös buffetti, johon Korennot-joukkueet valmentajat olivat ahkeroineet mahtavan määrän pullia. Lämmin glögi ja maukkaat laskiaispullat lämmittivät mukavasti ulkoilun ja temppuilun lomassa. Kiitos myös glögin tarjonneelle K-Supermarket Nummelan Lassi Laaksoselle.
Lämmin kiitos osanottajille, Leikkiriehan ideoineelle Cathrine Qvickströmille sekä kaikille talkoolaisille.
Talvinen tapahtumamme oli hyväntuulinen ja onnistunut:)
Anne Kempas
![]() |
Vihti-Gym järjestää koko perheen leikki- ja liikuntariehan Kuoppanummen koululla sunnuntaina 12.2.2012 klo 10.00 - 13.00.
Peilisalissa tapahtuu
Tapahtuma alkaa klo 10.00, jolloin Kuoppanummen koulun Peilisalissa on aikuisten Gymstick-näytetunti. Sen ohjaa Kaisu Porthan.
Lasten temppurata rakennetaan Peilisaliin heti aikuisten jumpan perään ja siellä lapset voivat kokeilla temppurataa ja osallistua ohjattuihin leikkeihin klo 11.00 - 13.00. Lapsia laulattaa ja leikittää Väkkärällän Mirkku Toukonen.
Koulun pihalla tapahtuu
klo 11.00 ja 12.30 on miehille omat kahvakuulatreenit Juha Seppälän opastuksella. Päivän aikana voit kysyä Juhalta kuntoiluvinkkejä.
Samaan aikaan klo 10.00 - 13.00 on koulun pihalla ohjattuja leikkejä, hankijumppaa ja hankifutista. Mikäli sää on huono, niin ulkoleikit jäävät vähemmälle.
Perheet voivat myös käydä pulkkamäessä viereisellä urheilukentällä.
Pihalla on myynnissä kuumaa mehua, pipareita ja laskiaispullia.
Tervetuloa talviseen tapahtumaamme, luvassa on mukavaa yhdessäoloa ja kivoja liikuntaleikkejä!
Tapahtumassa mukana oleville suurkiitos:
- K-Supermarket Nummela: Lassi Laaksonen
- Personal trainer Juha Seppälä
- Mirkku Toukonen, Väkkärällä
- Vihdin sairaankuljetus


