Lasten liikunta 3 - 12 -vuotiaat

Yleiskuvaus

 

Liikuntaseura Vihti-Gymin tavoitteena on tarjota monipuolista ja laadukasta harrasteliikuntaa lapsille.

Lasten liikuntaryhmissä lapsi voi liikkua koulutettujen ohjaajien opastuksella. Kaikilla lapsilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua, harrastaa ja kilpailla. Kauden aikana lapsi oppii voimistelun perustaidot leikkien ja iloiten.

Tunneilla harjoitellaan voimistelun perusteita, liikkuvuutta, koordinaatiokykyä, ketteryyttä ja tasapainoa voimistellen, tanssien ja leikkien. Tunneilla pidetään hauskaa yhdessä ja lapset oppivat iloitsemaan liikunnasta. Kauden päätteeksi opittuja taitoja päästään näyttämään seuran omissa näytöksissä.

Voimistelutunneilla harjoitellaan myös ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista. Pariliikkeitä ja kuvioita muodostaessa voi tunneilta löytyä uusia kivoja kavereitakin.

Liikuntaseura Vihti-Gymillä on monta ryhmää 3 - 12 -vuotiaille liikunnan harrastajille. Mukaan voivat tulla uudet aloittelijat sekä jo aiemmin voimistelua ja liikuntaa harrastaneet tytöt ja pojat.