VGC joukkueenjohtajat & huoltajat

 

Joukkueenjohtajat eli JOJOt


Jokaisella VGC-joukkueella on oma joukkueenjohtajansa, jojo. Jojon päätehtävänä on tiedottaa joukkueen toisille vanhemmille ajankohtaisista asioista ja toimia valmentajien tukena joukkueen asioiden hoidossa. Kisakauden alussa jojo laatii yhteystietolistan ja huolehtii sen päivittämisestä kauden aikana. 

Jojo hoitaa kuljetuksien koordinoinnin kisoihin ja tiedottaa joukkuetta lähtöajoista ja -paikoista. 

Jojo vastaa talkooväen järjestämisestä kisoihin ja seuran tapahtumiin oman joukkueen osalta. Hän on myös joukkueen vuorolla vastuussa buffetista ja arpajaisista. 
 

Huoltajat kisamatkoilla


Huoltajien lukumäärä on jokaisen ryhmän valmentajan päätettävissä.

Huoltajan vastuu alkaa matkan alkaessa ja päättyy vasta kotimatkan päätyttyä.

Huoltajan vastuulla on, että matkat kisapaikalla sujuvat turvallisesti.

Huoltaja huolehtii päivän aikataulusta eli että urheilijat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Onnettomuuden sattuessa huolehtii urheilijan ensiapuun ja tiedottaa valmentajalle.

Ruokailuissa pitää huolta siitä, että kaikki saavat ruokaa ja myös syövät riittävästi!

Säilyttää urheilijoiden arvotavaroita kisapäivän aikana.

Huoltajan vastuulla on katsoa, että urheilijat pitävät kiinni yleisestä siisteydestä ja käyttäytyvät muutenkin rehdin urheiluhengen mukaisesti.

Huoltaja on kisoissa urheilijaa varten, mutta antaa urheilijalle ja valmentajalle rauhan keskittyä suoritukseen! Huoltaja voi seurata kisoja kisaajien katsomosta.