Joukkueenjohtajat ja huoltajat

Joukkueenjohtajat eli JOJOt


Jokaisella joukkuevoimistelujoukkueella on oma joukkueenjohtajansa, jojo. Jojon päätehtävänä on tiedottaa joukkueen toisille vanhemmille ajankohtaisista asioista ja toimia valmentajien tukena joukkueen asioiden hoidossa. Kisakauden alussa jojo laatii yhteystietolistan ja huolehtii sen päivittämisestä kauden aikana. Hän myös osallistuu budjetin tekoon, lisäksi joukkueessa on usein erillinen budjettivastaava.

Jojo hoitaa kuljetukset kisoihin ja tiedottaa joukkuetta lähtöajoista ja -paikoista. 

Jojo vastaa talkooväen järjestämisestä seuran tapahtumiin oman joukkueen osalta. Hän on myös joukkueen vuorolla vastuussa buffetista ja arpajaisista. 
 

Huoltajat kisamatkoilla


Huoltajien lukumäärä on jokaisen ryhmän valmentajan päätettävissä.

Huoltajan vastuu alkaa matkan alkaessa ja päättyy vasta kotimatkan päätyttyä.

Huoltajan vastuulla on, että matkat kisapaikalla sujuvat turvallisesti.

Huoltaja huolehtii päivän aikataulusta eli että tytöt ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Onnettomuuden sattuessa huolehtii tytön ensiapuun ja tiedottaa valmentajalle.

Ruokailuissa pitää huolta siitä, että kaikki saavat ruokaa ja myös syövät riittävästi!

Säilyttää tyttöjen arvotavaroita kisapäivän aikana.

Huoltajan vastuulla on katsoa, että tytöt pitävät kiinni yleisestä siisteydestä ja käyttäytyvät muutenkin rehdin urheiluhengen mukaisesti.

Huoltaja on kisoissa voimistelijaa varten, mutta antaa voimistelijalle ja valmentajalle rauhan keskittyä suoritukseen! Huoltaja voi seurata kisaa katsomosta, lämmittelytilat ovat voimistelijoille ja valmentajille.